Mitä on rakennusala ja mitä kaikkea se kattaa? Rakennusala pitää sisällään uusien rakennusten rakentamisen ohella myös monenlaiset vanhojen rakennusten kunnostus- ja korjausrakentamisen. Kuka tahansa ei voi lähteä alalle toimijaksi, sillä rakentamisessa edellytetään tietoa ja taitoa, jotta työn tulokset olisivat mahdollisimman korkealaatuisia, turvallisuutta ja terveellisyttä edistäviä sekä toimivia. Rakennusalan eri osa-alueita ovat “maanrakennusala, talonrakennusala, infrastruktuuria kehittävät maarakentaminen sekä vesirakentaminen ja rakennustuoteteollisuus, jonka tehtävänä on tuottaa rakennusalan tarvitsemia rakennustuotteita sekä materiaaleja.
Rakennusala on yksi maamme sekä maailman suurimmista työllistäjistä, sillä rakennusalalla töitä tarjoavat niin urakoitsijat, rakennusliikkeet, erilaiset suunnittelutoimistot, rakennustuoteteollisuus sekä erilaiset maa- ja vesirakentamisen yritykset. Rakennusalaan vaikuttavat nopeasti kaikenlaiset tapahtumat maailmalla, joten esimerkiksi talouskasvun hidastuessa usein ensimmäisenä kärsii myös rakennusala kysynnän vähenemisen myötä. Tällä hetkellä eletään kuitenkin nousukautta ja joka puolelle tarvitaan rakennusalan osaajia. Työllisyysnäkymät rakennusalalla ovat varsin lupaavat, sillä etenkin Suomessa on alalta jäämässä eläkkeelle suurista ikäluokista iso joukko rakennusalan ammattilaisia. Mikäli kouluttautuu rakennusalalle, on työllistymisen sen vuoksi melkeinpä taattu. Rakennusalan palkkoja pidetään yleisesti ottaen hyvinä, mutta suurimpana riskinä pidetään työn riskialttiutta, etenkin rakennustyömailla. Työtapaturmia sattuu enemmän kuin millään muulla toimialalla, mutta tähän on nyt reagoitu ja työturvallisuuteen on pyritty panostamaan hyvin paljon viime vuosien aikana, joka näkyy nyt jo myös tilastoissa.