Moni osaa nimetä pari tai kolme merkittävää suomalaista rakennusalan yritystä, mutta entäpä kun kysytään ulkomaisia rakennusalan ykkösnimiä? Tehtävä onkin jo hiukan haastavampi, ja ellei rakennusalaan ole muuten perehtynyt esimerkiksi töiden myötä, ei välttämättä mieleen tule yhtäkään rakennusalan yritystä ulkomailta. Seuraavaksi esitellään muutama esimerkki maailman merkittävimmistä rakennusalan yhtiöistä.
- Bouygues Construction on ranskalainen yritys, joka työllistää rakennusalalla huikeat 135 000 ammattilaista peräti 80 eri maassa. Yritys ei toimi yksinomaan rakennusteollisuudessa, sillä parikymmentä vuotta sitten se laajensi toimintaansa myös telekommunikaatioihin. Bouyguesin alaisuudessa toimii myös Colas Group, joka tunnetaan erityisesti rautatie- ja tienrakennuksestaan.
- Mikäli Laing O’Rourke ei kuulosta tutulta, saattaa se johtua siitä, että se on vielä suhteellisen nuori toimija alalla verrattuna moneen kilpailijaansa. Se on kuitenkin viime vuosina laajentunut huimaa tahtia ja eräitä sen tunnetuimmista rakennusprojekteista ovat Lontoossa sijaitsevan Heathrow’n lentokentän terminaali 5, sekä Abu Dhabissa sijaitsevan Al Rahan ranta-alueen kehittäminen.
- Vinci on yli satavuotias rakennusalan yhtiö, joka erikoistuu suuren mittakaavan projekteihin. Tämän yhtiön käsialaa ovat muun muassa Ranskan vuoden 1998 maailmancupista tuttu Stade de France, jonka lisäksi se työstää parhaillaan Yhdysvalloissa useampiakin valtateitä ja muuallakin maailmassa lukuisia merkittäviä rakennuskohteita. Yhtiö on valtava työllistäjä maailmanlaajuisesti, sillä sen alaisuudessa toimii lähes 200 000 työntekijää.