Pukeutuminen rakennustyömaalla

  Monilla työpaikoilla asianmukainen pukeutuminen on tärkeää erityisesti turvallisuuden takia. Näin on asian laita muun muassa rakennustyömaalla, missä turvavarusteet ovat ehdottoman tärkeät kehon suojaamisen ja työtapaturmilta välttymisen takia. Erityisen väheksytty mutta kypärän ohella yksi tärkeimmistä varusteista rakennustyömaalla ovat asianmukaiset turvajalkineet. Turvakenkien mielletään yleensä olevan painavat ja kömpelöt sekä hinnaltaan tyyriit, mutta nykyaikana turvajalkineista on tarjolla Read more about Pukeutuminen rakennustyömaalla[…]

Moni tuntee Suomessa toimivat rakennusyritykset ainakin pintapuolisesti

  Suomesta löytyy lukuisia varsin merkittäviä rakennusyrityksiä. Monelta suomalaiselta kysyttäessä mieleen tulee vähintään pari tai kolme tunnettua rakennusalan yritystä, jotka ovat useimmiten kotimaisia nimiä. Ehdottomasti suurin rakennusyritys oli vielä muutamia vuosia sitten YIT-yhtymä, jonka vuotuinen liikevaihto ylsi noin kolmeen miljardiin euroon ja työntekijöitäkin sen alaisuudessa oli yli kaksikymmentätuhatta. YIT:n jakautumisen myötä suurimmaksi suomalaiseksi rakennusyritykseksi nousi Read more about Moni tuntee Suomessa toimivat rakennusyritykset ainakin pintapuolisesti[…]

Viime aikojen merkittävimpiä rakennusprojekteja

  Rakennusalalla on pilvin pimein mahdollisuuksia, joita syntyy jatkuvasti lisää sitä mukaa kun kaupunkeihin rakennetaan uutta ja ne laajenevat. Rakennusfirmat ovat mukana tässä kilpajuoksussa ja pyrkivät pääsemään osaksi kasvavaa kaupunkia tarjoamalla palveluitaan erilaisissa rakennusprojekteissa. Seuraavaksi esitellään tähän asti suurimpia rakennusprojekteja, joista vastanneet rakennusalan yritykset ovat saaneet potkua toiminnalleen. Joukosta löytyy niin upeita lentokenttiä, patoja kuin Read more about Viime aikojen merkittävimpiä rakennusprojekteja[…]

Rakennusalalla on käynnissä buumi

  Rakennusbuumi on taas ylimmillään moneen vuoteen niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti. Asuinrakennusten rakentaminen on ollut viime vuosina selkeästi nopeiten kasvava teollisuudenala, johon pienyritykset ovat lähteneet innokkaasti mukaan. Kasvua selittää kysynnän nousu asuntojen suhteen, mutta myös alhaiset asuntolainojen korot sekä kiinteistöjen arvonnousu tietyillä alueilla. Talonr akentamisessa tahti on pysynyt yhtä suunnilleen aktiivisena viime vuodet, mutta Read more about Rakennusalalla on käynnissä buumi[…]

Esimerkkejä maailman suurimmista rakennusyhtiöistä

  Moni osaa nimetä pari tai kolme merkittävää suomalaista rakennusalan yritystä, mutta entäpä kun kysytään ulkomaisia rakennusalan ykkösnimiä? Tehtävä onkin jo hiukan haastavampi, ja ellei rakennusalaan ole muuten perehtynyt esimerkiksi töiden myötä, ei välttämättä mieleen tule yhtäkään rakennusalan yritystä ulkomailta. Seuraavaksi esitellään muutama esimerkki maailman merkittävimmistä rakennusalan yhtiöistä. Bouygues Construction on ranskalainen yritys, joka työllistää Read more about Esimerkkejä maailman suurimmista rakennusyhtiöistä[…]

Rakennusala lyhyesti selitettynä

  Mitä on rakennusala ja mitä kaikkea se kattaa? Rakennusala pitää sisällään uusien rakennusten rakentamisen ohella myös monenlaiset vanhojen rakennusten kunnostus- ja korjausrakentamisen. Kuka tahansa ei voi lähteä alalle toimijaksi, sillä rakentamisessa edellytetään tietoa ja taitoa, jotta työn tulokset olisivat mahdollisimman korkealaatuisia, turvallisuutta ja terveellisyttä edistäviä sekä toimivia. Rakennusalan eri osa-alueita ovat ”maanrakennusala, talonrakennusala, infrastruktuuria Read more about Rakennusala lyhyesti selitettynä[…]

Oman rakennusalan yrityksen perustaminen

  Oman rakennusfirman perustaminen voi olla todella erinomainen päätös, sillä oikeissa olosuhteissa siitä voi tulla äärimmäisen kannattava liiketoimi. Mikäli taustalta löytyy riittävä määrä kokemusta sekä innostusta oman yrityksen perustamiseen rakennusalalla, kannattaa aivan aluksi aloittaa selvittäminen tutustumalla erilaisiin mahdollisuuksiin, vaatimuksiin ja säännöksiin, jotka rakennusfirmoja koskevat. Hinta-arvio Kokemus tai ainakin konsultointi kokeneemmilta tahoilta on rakennusalalla tärkeää. Suurin Read more about Oman rakennusalan yrityksen perustaminen[…]